Olen lähettänyt nyt neljälle oppaalle/ paikallisen matkatoimiston edustajalle postia. Tosin en ole laittanut tekstaria perään. Onhan tässä vielä aikaa. Turha kai mainitakaan, että jojoilen kuitenkin jatkuvasti sähköpostissa katsomassa, että joko sieltä olisi vastaus tullut. Pitäisi varmaan ottaa Slow life-vaihde päälle ja luottaa siihen, että kyllä ne asiat selviävät.
Selviämisestä puheen ollen, Omo-retkeä suurempi ahdistuksen aiheuttaja on se, ettei meillä ole tiedossa vielä edes kattoa vielä pään päälle. Kuukausi sitten vaikutti, että kaikki on käytännöllisesti katsoen kertakaikkiaan kunnossa, tai jollei olekaan vielä, niin tulee todellakin olemaan. Hmmm... Kontaktihenkilömme vannoo edelleen, että meillä ei ole sen asian kanssa hätäpäivää, että ilman muuta asia järjestyy ja tulee olemaan suorastaan vaikea valita kaikista vaihtoehdoista joita siis on... Kyllä. Haluaisin kaiken olevan järjestyksessä NYT. Haluaisin tietää, mikä on tulevan kotimme (home away from home) osoite, että voisin etsiä sen google mapista. Haluaisin, että olisimme sopineet valmiiksi päivän ja ajan, koska lähdemme Omo-jokilaaksoon. Haluaisin toisaalta myös tietää, koska mahdollisesti sairastumme turistiripuliin, kuinka nopeasti paranemme siitä ja kuinka monta kertaa päädyn selvittelemään isäni ja pikkuveljeni kinasteluja. Haluaisin oikeastaan paljon muutakin, kun nyt oikein alan tätä asiaa miettimään.
Näitä asioita järjestellessäni olen huomannut, kuinka vaikeaa onkaan jättäytyä hyväntuulisen luottamuksen huomaan. Uskoa, että kyllä ne asiat järjestyvät - Tottakai homma hoituu. Olen huomannut yllättäen olevani aikamoinen kontrollifriikki, vaikka olen pitänyt itseäni varsinaisena hetkessä eläjänä.
Kunhan vaan joku oppaista vastaisi, asuntoasia järjestyisi ja saisimme lyötyä lopullisesti aikataulut lukkoon, niin voisin taas heittäytyä maailmaasyleilevän rentoon (kuvitteelliseen) perusolotilaani...
