Kyllä maailman meno on ihmeellistä.
Erityisesti etiopialainen maailmanmeno. Tuntuu, kuin olisi yhtäkkiä
herännyt uudessa todellisuudessa, jossa mikään ei ole kuin ennen.
Valo on kirkkaampaa, ihmisiä, eläimiä, autoja ja meteliä on joka
paikassa. Kaikessa olemisessa on elämisen tuntu, vaikka köyhyyttä
onkin tosi paljon.
Olemme viettäneet tänään
makumatkaa. Söimme aivan mahtavan herkullista injeraa ja sen
jälkeen seurueen kahvin ystävät (eli miehet) joivat perinteistä
kahvia, jossa vahvaan (siis tooodella vahvaan) kahviin oli sekoitettu
suolaa ja voita. Kuulostaa oudolle. Veljeni kuvaili makua väkeväksi,
suolaiseksi ja makehkoksi. Isäni kuittasi koko maku-pohdinnan
sanomalla maun olleen ennenkaikkea outo. Kumpikin silti olli sitä
mieltä, että maku oli jotenkin kuitenkin niin koukuttava, että
siihen voisi heposti jäädä koukkuun. Onneksi itse pidän teestä
enemmän, että säästyn moisilta addiktioilta. Myöhemmin vielä
joimme eri hedelmistä puristettua mehua. Uteliaisuus ja kokeilunhalu
siis veivät voiton turistiripulin pelosta. Täytyy tosin sanoa, että
kyllä se suomalaiselle (eli siis puhun itsestäni) hiukan
pysäyttävää on nähdä paikallisia lihakauppoja. Tien varsilla on
pieniä kuumia kojuja, joissa roikkuu eläinten ruhoja koukuissa ja
iloisesti ystäviensä kanssa jutusteleva nuori mies leikkelee
ruhoista eri kokoisia lihapaloja.
Näimme nuoren kerjäläisäidin, jolla
oli kolme pientä lasta. Nuorin vasta ihan pieni vauva äitinsä
kantoliinassa. Kaikki kolme lasta – mukaanlukien jopa arviolta alle
vuoden ikäinen vauva – ojensivat anovan kätensä ohikulkijaa
(erityisesti turistia) kohti. Lapsi oppii mallista.
O
