Pikkuveljelläni ja minulla on ikäeroa 5 vuotta. Kun veljeni oli alle kouluikäinen, teki isämme hänelle lupauksen. Hän lupasi viedä veljeni Afrikkaan. Niin siis todellakin tässä vaiheessa lupaukseen sisältyi vain veljeni. En tiedä, missä vaiheessa isämme unohti, että tämän piti olla heidän kahden keskinäinen juttunsa. Jossain vuosien varrella minutkin vaan sisällytettiin tähän lunastamattomaan lupaukseen. No, tämä lupaus oli meillä muistissa kyllä, mutta lähinnä siitä tuli ikuinen vitsin aihe; "Jaaha, jokohan se tänä vuonna olisi, se Afrikan reissu?" Vuodet kuluivat, me lapset kasvoimme aikuisiksi ja paljon elämää mahtui tähän väliin. Vuosi sitten isämme sai jonkinmoisen "vielä-pitää-ehtiä-kaikenlaista-ennen-kuolemaa" -herätyksen. Siinä vaiheessa tämä vanha lupaus tuli hänelle mieleen ja vaihe kerrallaan aloimme jutella, minne menisimme, koska menisimme, kuinka kauaksi aikaa jne. Lopulta päämääräksi muokkautui Etiopia ja reissun kestoksi kolmisen viikkoa.
Matkan alkuun on nyt kolme viikkoa aikaa. Yleisön (no, ok; ÄITINI) pyynnöstä aloitan reissublogin. Matkalle lähtijöitä on kolme, eli minä sekä primääriperheeni Tärkeät Miehet, eli isäni ja veljeni. Tosi kiva lähteä matkaan ja tosi kiva viettää aikaa rakkaitten ihmisteni kanssa. Mieheni jää lasten kanssa kotiin, samoin veljeni vaimo ja lapset. Tavallaan aika outoakin kokea jotain erityistä yksin, ilman omaa perhettä, jonka kanssa kuitenkin jaamme elämässä melkein kaiken.
