Sinisen Niilin putoukset

Sinisen Niilin putoukset
Etiopia ei ole vain kuivuutta

perjantai 28. helmikuuta 2014

What would you say, when you are standing infront of God?

Ollaan oltu Addiksessa pari päivää. 

Joo et me ei mentäis tänne

... eikä tänne

Tähän on mahtunut kaikenmoista mukavaa, mm. markkinat, yhden katulapsen auttamisprosessin käynnistäminen, jumalan ja jeesuksen tapaaminen ja olemme käyneet näiden neljlän päivän aikana jo KAKSI kertaa Axum-hotellissa suihkussa ja saunassa, eli olemme ihan intoutuneet läträämään vedellä tässä vesisäännöstelyn kaupungissa. Axum-hotelli on Haya Huletissa, eli tosi kaukana täältä, mutta kunnollisia pesupaikkoja ei löydy ihan mistä vaan.

Axum-hotellin lepohuone saunavieraille. Olin tällä kertaa ainoa asiakas.


Kävimme myös Merkatossa, eli Afrikan suurimmalla torilla. Tällä kertaa ajelimme autolla sen läpi, joten vasta nyt ekaa kertaa sain jonkinmoisen käsityksen, miten valtava se onkaan. Tuntui, että se ei lopu koskaan, mutta onneksi loppui, koska syy, miksi ajelimme Merkaton läpi ja sen ohi oli ykköstoiveeni koko reissulla; Amanuel Mental Hospital.


Amanuelissa ei saanut kuvata, mutta kokemus oli tosi hieno. Osastoja sairaalassa on 11 ja potilaspaikkoja n. 300. Pääasiallinen diagnoosi on psykoosi ja sanottaisiinko, että sen kyllä huomaa. Kohtasimme mm. jumalan ja jeesuksen. Munsta se oli aivan sopivaa, kun nyt ollaan täällä ihmiskunnan kehdossa. Sairaalalla on kaksi 2-kerroksista taloa, joissa on lähinnä hoitohuoneita, henkilökunnan ja omaisten kanttiini, lääkärin vastaanotot, kokouksia ja omaisten tapaamisia. Sairaalan alueella on aikamoinen määrä parakkeja, jotka muistuttivat mielestäni aika paljon vanki- tai keskitysleiriä viihtyvyydeltään. Parakin yhdessä asuinsolussa majaili n. 10 potilasta.

Tästä melko kolkosta atmosfääristä huolimatta plussana pitää sanoa, että potilaat olivat puhtaissa vaatteissa ja sairaala-alue kaiken kaikkiaan oli hyvin siisti. Sairaalahoitoon kuuluu majoitus ja ruoka, mutta lääkeet potilaiden pitää itse maksaa. Luonnollisesti siis hyvin moni on täysin ilman lääkitystä. Psykoottisia potilaita oli siis paljon ja joka paikassa. Uskoisin, että eristyskin siellä oli, mutta me emme sitä nähneet. Sairaalassa oli käyntipäivänämme tupakanvastaisen kampanjan huipentumana suuri juhla, jossa oli valtavasti ilmapalloja, musiikkia ja varsin asiallisen kuuloisia puhujia. Joku potilaista toi mulle tuolin, toinen tuli kertomaan, että on jumala ja jeesus. Selvä. Sanoin siihen, että hauska tutustua, että sillä lailla mun kohtaamiseni sitten meni. Jälkeenpäin tuli mieleen, että siinä tilanteessa voisi koittaa sanoa jotain vähän älykkäämpääkin. Vaikka koittaa jotenkin selitellä syntejään tai jotain.

Kätsysti ulkoistettu avohoitopotilas sairaalan muurin ulkopuolella


Tässä on pari päivää mennyt yhden 2-v katulapsen kohtaloa pohdiskellessa. Vaihtoehtoja pienen pojan auttamiseksi mietittiin suuntaan ja toiseen, mutta asia on vielä kesken. Toivottavasti ehdimme saada homman päätökseen ennen maanantaita. Tällä hetkellä vahvimapana ehdokkaana katulapsen auttamiseksi on sellainen idea, että lapsi muuttaisi hyväntekeväisyysjärjestön tiloihin tähän lähelle ja pappa avustaisi välillisesti hänen elatustaan. Ystävälliset ihmiset ovat auttaneet häntä mm. siten, että poika voi käydä läheisessä leipomossa syömässä aamu- ja iltapalaksi leipää ja teetä. Pojalla on äiti, mutta äiti työskentelee pyykinpesijänä tässä alueella ja jättää aamulla lapsen kiertelemään pitkin katuja ja hakee illalla myöhään pois. Tämä alue on tosi kiva, mutta täällä kulkee paljon autoja ja on syviä katuojia jne, puhumattakaan siitä, ettei lapsella ole ruokaa tai lämpimiä vaatteita. Tällä hetkellä lapsi juoksentelee pääosin pitkin katuja täysin suojattomana. Katsotaan, kuinka tässä nyt käy.





Asumme nyt Zauditun vieraina Kotebessa. Tosi kivaa olla ihan tavallisen perheen vieraana. Zauditulla on kolme tyttöä ja tuntuu, etteivät he muuta ehdikään kuin passaamaan meitä. Voi vitsi sentään. Kyllä meillä on ruhtinaalliset oltavat. Onneksi on näin ihania ystäviä!

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Koivu ja tähti vs. Apinanleipäpuu ja aurinko

Aika Hosainassa on nyt ohi. Haikein mielin ja raskain sydämin jätimme hyvästit rakkaille ihmisillemme. Täytyy sanoa, että Pinnamiinia tulee kyllä ihan tolkuton ikävä. (nimi Pinnamiini tulee siitä, että Binyam on etiopialainen muunnos Benjaminista ja sen niminen taas on nuorin mun veljenlapsista. Isosisaruksensa kutsuvat Benjaminia Pennamiiniksi. Siksi olemme ristineet Binyamin Pinnamiiniksi.) Kyyneleet silmissä erosin Pinnamiinistani. Onneksi mulla on Harri odottamassa kotona.
Hymyä kyynelten läpi


Viimeisen illan kunniaksi reksi Taddese kutsui meidät syömään Lemma-hotelliin. Saimme lahjaksi Hadia-alueen perinteistä käsityötä. Myös Binyam antoi mulle läksiäislahjaksi samaa perinteistä kuosia. No, sanomattakin on varmaan selvää, että liikutuin Pinnamiinin lahjasta enemmän, mutta mä olenkin törkeen puolueellinen ja järkkymättömästi Binyamin hyväksi. :) Mutta oli se Taddesen lahjakin ihan huippu juttu ja meidän ilta Lemmassa tosi kiva. Kun tultiin takasin Hosainan kämpille, oli Tallaku siellä venailemassa pimeällä pihalla. Oli odottanu ties kuinka kauan, rassu. Hän oli kirjoittanut meille kummallekin kauniin kirjeen. Mä sain viimeisenä duunipäivänä vaikak kuinka monta kirjettä. Melkeen tekis mieli sanoa, että enemmän kirjeitä kuin aiemmassa elämässäni yhteensä, mutta se ei ole kyllä totta. Mun BFF oli niin kova kirjottelemaan kirjeitä kakarana, että kyllä se kiintiö on täynnä jo.
Vasemmalta: Asefa, pappa, Taddese, minä ja Baheru

"Tummaa" sano hadialaine


Viimeisenä yönä enne oikein saaneet unta. Itse pompin pihalla katselemassa tummaa ja kirkasta tähtitaivasta. Pakkailimme loput tavarat aamuyöllä ja lähdimme pihamiehemme Solomonin kanssa bazaazilla huristelemaan pitkin pimeitä katuja. Bussiasemalla oli jo kova kuhina. Täällä on semmonen tapa, että ihmiset tulee bussiasemalla kun tulee ja bussi lähtee sit, kun se on ääriään myöten täynnä. Eli me saatiin venata sitä bussin lähtemistä sitten about 1,5 h. Eikä siinä mitään, sehän on ergonomista ja järkevää, mutta sitä mä en tajua, että miksi ihmeessä sitä moottoria pitää surruuttaa vähintään 30 min ennen lähtöä. Suomessa talvella voi olla joku pieni idea käyttää moottoria pikkasen aikaa ennen lähtöä, mutta täällä? Afirikassa? C'on.
Yhdistetty tiskijukka ja rahastaja. Hän huuteli mm. bussissa, että mitä radiokanavaa halutaan kuunnella ja välillä soi Ricky Martin ja välillä taas kirkkomusiikki. Meillä kaikilla oli niin mukavaa. 
Mä istuin nenä kiinni ikkunassa koko matkan. Maisemat on kyllä täällä ihan parhaat. Massiivisia apinanleipäpuita, joiden alle mahtuu kymmeniä ihmisiä istumaan keskipäivän auringolta varjoon, jyhkeitä vuorijonoja ja kauniisti maalattuja majoja valebanaaniviljelmineen. Sitäpaitsi huomasin ekanakin, että kun pelkää henkensä edestä vuoristoteillä, niin ei ehdi kärsimään matkapahoinvoinnista (ilonaihe nro 1) ja koska täällä on muutenkin jatkuvaa älämölöä, niin ketään ei häirinnyt, vaikka mä lauloin puoli matkaa kaikenmaailman lallatuksia (ilonaihe nro 2).

Bussissa on semmonen hassu sääntö, että ekalla rivillä ei saa nukkua. Syystä mulla ei ole aavistustakaan, mutta pelästyin, kun rahastaja (joka muutenkin karjui koko ajan milloin mitäkin) alkoi huutaa ja tuuppia etupenkissä istunutta miestä. Viidessä sekunnissa koko bussilastillinen ihmisiä oli liittynyt tähän kiistaan. Osa tuntui olevan puolesta, osa vastaan. Muutama tyyppi oli jo raahaamassa etupenkin miestä ulos bussista, kun ongelma ratkesikin yllättäen sillä, että etupenkin mies tulikin istumaan mun riville. Mä tietysti kuvittelin, että tää tyyppi on mikälie terrosisti tms, kun sai aikaan tommosen selkkauksen, mut sit selviskin, että tän hirmuisen huutamisen takana olikin vaan se, että tää mies oli nuokkunut siinä bussin etupenkillä ja se on kiellettyä.

Bussin päättäri oli Merkatolla, eli Afrikan suurimmalla torilla. Käytiin hakemassa Mayetin kanssa pari matkalaukkua Mekanissasta, jotka oli toimitettu sinne jo muutama päivä sitten Hosainasta autokyydillä. Sitten suuntasimme Kotebeen, eli majapaikkaamme ennen Suomeen lähtöä. Nice. Majoitumme muutaman päivän hotellissa Zauditun taloa vastapäätä ja sen jälkeen muutaman päivän Zauditun luona.

Mun peti hotellissa

Munsta tuntuu, että Hosainan sairaalassa ja täällä hotellissa on ollu sama sähkömies asialla


Jälleennäkeminen Zauditun kanssa oli sydäntälämmittävä. Kiva niin, koska kyllä meillä kummallakin on aika ikävä Hosainaan ja tällä tarkoitan siis Hosainan ihmisiä.

Viimeinen viikko Addiksessa on täynnä ohjelmaa. Tämä aika siis tulee menemään nopeasti. Täällä Addiksessa on vähän liiankin monta asiaa tehtävänä ja liiankin monta ihmistä tavattavana, mutta tärkeintä on, että ollaan kohta jo suuntaamassa kotiin. Borta bra men hemma bäst, sano ruattalaine ja vaikka täällä on ihan tosi kivaa ollut ja olen oppinut ihan ammatillisestikin huimasti, niin kyllä on jo ikävä kotiin.


maanantai 24. helmikuuta 2014

Vähiin käy ennenkuin loppuu

Oleskelumme Hosainassa alkaa olla viittä vaille valmis. Ihmeen nopeasti aika on mennyt. On ollut ihan tosi kiva olla tuolla koululla ja eipä tämä kesästä nauttiminen muutenkaan tietenkään hassumpaa ole. :) Täytyy myöntää, että on kiva tunne, kun osaa ja pystyy (siis joskus osaa ja ehkä vielä harvemmin jopa pystyykin – mutta silti!) auttamaan jotakuta. Mulla on kunnianhimoisena toiveena, että jotkut muistaisivat, miten varpaanvälien hautumia ja kovettumia voi hoitaa helposti ja turvallisesti. Myöskin toivon, että jonkinlainen yleinen terveystieto juurtuisi mahdollisimman moneen. Se ei kylläkään ole mun työmaani, vaan Binyamin heiniä, mutta me ollaan keskusteltu Binyamin kanssa paljon, että mikä on tärkeää ja mitä asioita erityisesti pitäisi painottaa. Binyam on huipputyyppi, uskon, että hän osaa viedä asiaa pikkuhiljaa eteenpäin niin, että jonkinlainen suomalais-etiopialaisittain ymmärrettävä maalaisjärki kasvaisi edes joillekin. Että auringosta ei tule kuuroksi ja että flunssaan ei tarvii toisena päivänä aloittaa antibiottikuuria jne. Ihan perusjuttuja.


Potilas tulossa vo:lle. 

Tender loving care auttoi


Näiden viimeisten päivien aikana ollaan käyty visiitillä meidän vastapäätä sijaitsevassa päiväkodissa. Pappa antoi käydessämme pahaa, että saavat seuraavaksi päiväksi ostaa kaikille lapsille teetä ja leipää.
Pienet ilot

Itetun poppoo



Keskiviikkona oli näytelmän ensi-ilta. Se meni tosi hyvin. Lapset ovat harjoitelleet ahkerasti ja osasivat eläytyä upeasti. Tarina tuli kaikille varmasti tutuksi ja sekä näyttelijät että katsojat osaavat varmaan nyt liittää opetuksen omaan elämään elävämmin kuin ennen. 




Ollaan tavattu paljon kivoja ihmisiä ja en voi olla iloitsematta myös Ihanaasta, joka on aivan harvinaisen älykäs aasi. :) Katsokaas, Ihanaa on aina kauhean iloinen, kun tulen tervehtimään häntä. Hän seisoo paikoillaan ja Ihanaan kylki väreilee, kun hän nojaa muhun. Ekalla kerralla, kun me vähän tutustuttiin, niin Ihanaa näykki mun paitaa, koska se oli tietty aasien kesken ihan hurjan hauska leikki. Mutta kun mä sanoin yhden kerran Ihanaalle, että ”Eeeiii saa purra”, niin tietty Ihanaa ymmärsi heti, että aijuu, tää ei ookaan ihmisten mielestä yhtä hauskaa. Ja siihen se jäi. Eilen mä sanoin pappalle, että mä voisin ottaa hänestäkin kuvan Ihanaan kanssa, mutta ei Ihanaa ollukaan yhtään samaa mieltä. Ihanaa yritti koko ajan purra pappaa, koska Ihanaa tietää, kuka on sen ystävä oikeasti ja kuka yrittää vaan saada itestään turistikuvan maailman ihanimman aasin kanssa. Että ei siitä kuvasta sitten kovin hyvä tullut.



Ihanaa tajuaa, kuka on kaveri oikeesti ja kuka haluaa vaan feikata


Tässä viimeisimpien päivien aikana ollaan käyty kuurojen papin luona kylässä, eli pappi Baherun vieraina. Baheru on aika usein tuolla koululla. Tosi lempeä ja hyvä ihminen. Uskoisin, että kaikki tykkää hänestä.
Tie pappi Baherun luo

Oltiin viimeisen viikonlopun kunniaksi vielä Binyamin kyydillä kaupungilla. Käytiin tutustumassa paikallisessa myllyssä, teetettiin kuvia koululle ja tutuille muistoksi ja ostettiin teemaustetta tuliaisiksi.


Sunnuntaina järjestettiin tytöille samanlainen siisteyskilpailu kuin pojilla oli viime viikonloppuna. Tytötkin saivat pohjanmaalaisten käsityöihmisten kutomat sukat palkinnoksi ja sen lisäksi voittajatupa sai yhteiseksi ihan oikeaa shampoota ison pullollisen. (paikalllinen saippua on niin täynnä kemikaaleja ja hajusteita, että monen koululaisen päänahka kutiaa kovasti) voittajat pääsivät tietysti myös koulun kahvilaan nauttimaan palkintojuomat oman valintansa mukaan. Viimeksi, kun olimme poikien kanssa, niin koko porukan kahvit yms maksoivat yhteensä 60 Brr, eli hiukan reilut 2 e. Poikia oli 9 ja tuomariston jäseniä 3 sekä minä itse riippumattomana lehdistön edustajana, eli ottamassa kuvia. Ei kauhean kallista siis 13 ihmisen kahvilalaskuksi!

torstai 20. helmikuuta 2014

Keskusteluja

- Niin siis mitä tarkoitit tuossa aikaisemmin, kun sanoit jotain, että aurinko on tehnyt sinulle pahaa?
- Aurinko teki minut kuuroksi.
- Siis... Nyt en oikein ymmärrä. Selittäisitkö hiukan tarkemmin.
- 7 vuotta sitten olin yhtenä päivänä tulossa koulusta kotiin ja menossa suoraan pellolle auttamaan isääni. Silloin aurinko tuli yhtäkkiä tosi kuumaksi ja minua alkoi pyörryttää. Menin puun alle ja menetin tajuntani. Vanhempani veivät minut sairaalaan ja olin viikon tajuton. Kun heräsin, olin kuuro.
- Tiedätkö, mikä sairaus sinulla oli, kun olit sairaalassa?
- Ei ollut sairaus, se oli aurinko.
- Nyt olen kyllä eri mieltä. Aurinko ei aiheuta sairauksia. Ei myöskään kuu, pilvet tai tähdet. Minä olen tätä mieltä (tähän väliin pokkana viittoma: ”Minä tiedän, olen lääkäri” Haahhahaaa), että sinä et ehkä enää muista, mutta sinulla on varmasti ollut silloin monta vuotta sitten heikko olo jo ennenkuin olit menossa isäsi kanssa pellolle. Kun on sairas, niin valo tuntuu kirkkaammalta ja auringonlämpö on tuntunut varmasti tuskastuttavalta. Silloin kun on heikko olo, niin ihminen menee lepäämään varjoon, se on ihan oikein. Mutta aurinko on paistanut sinä päivänä ihan varmasti samalla tavalla kuin monena muunakin päivänä. Olet menettänyt tajuntasi jonkun sairauden takia. Sairaus teki sen, että olit tajuton ja sairaus on tehnyt sen, että kuulosi on mennyt. Se on tosi ikävää, mutta se on varmasti ollut tosi paha sairaus ja on onni, että olet ylipäätään hengissä.
- Niin mutta aurinko vei minun kuuloni. Sitä ennen kuulin.
- Ei. Se ei ole niin. Kaksi asiaa on tapahtunut, mutta niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ajattelepa tätä: Jos minulla olisi sairas sydän, niin voisin saada kohtauksen koska tahansa. Voisin saada sen nukkuessani, mutta olisiko se silloin näkemäni unen syytä? Tai jos saisin sen käellessäni tiellä, niin johtuisiko se siitä, jos sattuisin näkemään juuri sillä hetkellä aasin? Olisiko kohtaus unen tai aasin syytä?
- Ei mutta aurinko vei minun kuuloni.

Tai...

- Miksi sinulla on nuo arvet silmäluomissa?
- Kun olin kaksi vuotias, niin satoi paljon vettä, eikä ollut sähköäkään (ihan vaan tiedoksi; Tääl on sähköt poikki vähän väliä. Onkohan ollu yhtään päivää, että ois koko ajan sähköt päällä). Isoäitini huomasi, että minulla on silmäluomet ihan turvonneet, joten hän leikkasi niihin viillot, että paha veri pääsee pois.
- Niin...?
- Lopulta sade lakkasi.
- Nyt olet opiskellut paljon ja tiedät asioita. Ymmärräthän jo nyt, kun olet iso ja fiksu tyttö, että sade ei johdu siitä, että jollain pienellä lapsella on silmäluomet turvoksissa?
- Mutta sade lakkasi.
- Minä  tiedän, että sade olisi lakannut muutenkin.
- Mutta se lakkasi, kun paha veri oli päästetty minusta pois.

Tai...

- Hyvä, että olet nyt saanut oikeat lääkkeet allergiseen silmätulehdukseesi.
- Niin. Se tuli teen höyrystä.
- Niin siis että mitä?
- Yhtenä aamuna, puoli vuotta sitten, teen höyry meni silmääni ja siitä tuli tämä silmätulehdus.
- Siis hetkinen... Sinun silmätulehduksesi johtuu siitä, että olet allerginen jollekin. Kysymyksessä voi olla esimerkiksi siitepöly.
- Ei kun se tuli teen höyrystä. Se alkoi puoli vuotta sitten, kun teen höyry meni silmääni.
- Teen höyrystä ei tule puoleksi vuodeksi tulehdusta silmään. Niin ei tapahdu. Kysymyksessä on muu syy, jolla ei ole mitään tekemistä teen kanssa.
- Mutta se alkoi, kun teen höyry meni silmääni. Minun tulehdukseni on teen höyryn syytä.

Tai...

- Saisinko lääkettä, olen tosi kipeä.
- No sepä on ikävä kuulla. Kertoisitko vähän, minkälaista vaivaa sinulla on.
- Minun munuaiseni ovat tosi kipeät.
- Millaisia oireita sinulla on?
- Munuaiset ovat kipeät.
- Mistä tiedät, että kipu tuntuu juuri munuaisissa?
- Koska ne ovat kipeät.
- Näyttäisitkö, missä kohtaa kipu tuntuu?
- Täällä munuaisissa (huitoo epämääräisesti kylkeä).
- Hyvä uutinen on se, että munuaiskipu ei tunnu tuossa kohdassa. Kysymyksessä on siis joku muu syy. Millaista kipu on?
- Sellaista kuin munuaiskipu on. Tosi paha kipu.
- Onko terävä kipu? Iso tai pieni alue? Kerro oikein tarkasti.

- Kauhean paha munuaiskipu. Saisinko lääkettä. Olen tosi kipeä.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Lobakat galat tom

... eli "Iloitsemme suuresti"

Aloitimme päivämme pitämällä madonlukua koululla keittiölle. Kerroimme, miten monella lapsella on närästystä. Toivomuksena olisi, että bereren määrää vähennettäisiin, jotta lapset voisivat paremmin. Saa nähdä, kuinka käy. 




Tänään pappalla oli taas opetusta seminaarilla. "Pikku-Juha" tulkkasi englanniksi ja Kes Dotor Juha varmisti, että kaikki ymmärtävät asian, eli tarjolla oli myös amharan kielinen varmistus.



Joka päivä on tarjolla jotain uutta ja erityisen mukavaa. Olemme saaneet suunnattoman paljon apua, neuvoja ja iloa naapureistamme Juhasta ja Pirkosta. Tänään Juha oli järkännyt meille vierailun hierojamme Itetun veljen luo perinteiseen savimajaan. Tai jos oikein ymmärsin, niin rakennusaineina on käytetty seinissä heinää, savea ja lantaa ja katto on heinää.
Itetu, Juha ja pappa 


Maja rakennetaan sillä lailla, että ensin rakennetaan katto pihalla valmiiksi. Sitten se nostetaan paikalleen miesvoimin keskipaalun päälle. Sen jälkeen rakennetaan seinät ja katto tuetaan vielä tukipuin. Majan katto tiivistyy vedenpitäväksi, kun majassa sisällä keitetään ruokaa, jolloin katto pikeentyy ja siitä tulee täysin vesitiivis. Nerokasta!

Itetu-nimi tarkoittaa ”Kaikkien sisko”, eli Itetu on myös minun siskoni. Kiva. Mulla ei olekaan ennen ollut siskoa. Itetu kierrätti meidät pitkin poikin naapurustoa, koska hänen kaikki veljensä asuvat vierekkäin ja pihojen, porttien, talojen ja pelojen läpi pääsi aina seuraavalle talolle. Olin lopulta ihan pyörryksissä, että mistä olemme tulleet ja minne menossa, kunnes erään kampaamon sivuovesta pöllähdimmekin takaisin ensimmäiselle savimajan pihalle.

Kaunis maisema takapihalla

Itetun veli kylvää maissia

Maja sisältä



Kierroksen aikana Itetun käly oli ehtinyt jo pesemään, paahtamaan ja jauhamaan kahvipavut, joten istuimme tarinoimassa hetken, kunnes bunna olikin jo valmis.
Itetu otti kuvan meistä kaikista

Mielenkiintoinen ja mukava ilta. Mutta sellaisiahan täällä on kaikki päivätkin. 


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Viikonloppu

Aasi Ihanaa

Penna Pelottoman karuselli :D

Koululla teurastetaan kerran kuukaudessa härkä. Tämä tapahtuma on aina viikonloppuna, koska muina päivinä oppilailla ei ole aikaa osallistua häppeninkiin. Isoimmat oppilaat hoitavat teurastuksen ja nylkemisen ja paloittelevat lihan teurastuspaikalla isompiin ruhonpalasiin, jotka kuljetetaan IKEAn kasseissa (jep, IKEAn kassit on täällä varsin käyttökelpoista tavaraa ja niitä tuodaan Euroopasta joka reissulla) niityn poikki koulurakennuksen eteen. Ulkona isommat opppilaat hakkaavat kirveellä osat pienemmiksi ja sen jälkeen ne kannetaan sisälle, jossa seuraavaksi isoimmat erottelevat lihat luista. Sen jälkeen isot lihapalat siirretään pöydille, joissa montakin luokka-astetta tekee aikaavievimmän työn, eli lihan suikaloimisen pienempiin palasiin. Tässä touhussa on monta luokka-astetta. Kaikkein piemimmät oppilaat eivät ole mukana veitsihommissa, vaan he lajittelevat linssejä. Mulle tuli tästä mieleen Kultakutri ja Kolme karhua. On suurensuuret (teurastajat), melko suuret (jotka pilkkoo kirveellä ruhon pienemmäksi), melko suuret (jotka erottelee lihan luista), keskisuuret (jotka suikaloi lihan), melko suuret (jotka kuljettaa kasseja ja astioita pihalta taloon ja talosta toiseen) ja pienen pienet (jotka lajittelee linssejä).



Tämä on todellista lähiruokaa ja eläinten ystävänä olen sitä mieltä, että tällainen elämä on eläimelle eettisempää kuin tehotuotanto, jossa ensin elukat elävät elämänsä lähinnä sisätiloissa ja lopulta teurastus hoidetaan teurasauton ja liukuhihnaeliminaation kautta niin koneellisesti kuin mahdollista. En halunnut mennä katsomaan härän teurastamista, mutta kyllä tommonen elukan lopettaminen on inhimillisempää kuin länsimainen tapa. Härkä vaan talutettiin läheiselle niitylle ja taitava teurastaja pisti sen hengiltä kerralla, nopeasti ja kivuttomasti. Vaikka toki ymmärrän senkin, että käytännössä olisi hiukan hankalaa, jos joka kerrostalon pihalla Suomessakin kesät talvet pistettäisiin hengiltä elukoita. Ajatelkaa nyt vaikka joulua edeltävää siivoa katujen varsilla!

Täällä Etiopiassa liha syödään perinteisesti mahdollisimman pian teurastamisen jälkeen, mutta koululla lihojen pitäisi riittää kuukaudeksi, joten paloitellut lihat pakastetaan kerta-annoksiin. Koululla on liharuokaa kaksi kertaa viikossa (ja siten, että niinäkin kahtena päivänä on toisella aterialla kasvisruokaa) ja viitenä päivänä kasvisruokaa, eli yleensä linssimuhennosta injeran kanssa.

Korppikotkille ja haukoille ei tarvitse kertoa etukäteen, koska tämä päivä ja aika on. Ne löytävät paikalle kyllä. Härän teurastuksen aikaan paikalle ilmestyi kaartelemaan kuin tyhjästä muutama lintu. Kun ruho pistettiin palasiksi, oli paikalla jo parikymmentä lintua ja lopulta niitä oli hyvinkin reippaasti yli sata. Vaikea sanoa lukumäärää, kun niitä oli niin paljon ja joka puolella. Niitä oli kattojen päällä, autojen päällä, puissa, sähköpylväiden päällä, kävelemässä maassa ja lentämässä taivaalla. Haukat pysyivät enimmäkseen lennossa, korppikotkat olivat vähän laiskempaa sakkia. Osa niistä tallaili pitkin tietä ja katseli, koska olisi hyvä paikka pomppia lähemmäs ja napata lihan tai luun pala. 



Aikas monta haukkaa kerralla

Lapset huitoivat kauemmas syöksähteleviä haukkoja ja vieressä pomppivia korppikotkia. Kävimme jo aiemmin helssaamassa hyeenoja, joten emme jääneet odottelemaan hämärää, kun ne tulivat paikalle. Binyam laittoi viestiä illalla, että perinteisesti hyeenat kerääntyivät järsimään viimeisiä luita ja nahanpaloja. Kuulimmekin illalla niin paljon hyeenojen ulvomista, että tiesimme niitä olevan liikkeellä tavallista enemmän.

Pyhäpäivän ratoksi kävimme kävelyllä läheisellä kuivalla joenuomalla. Se on alle km päässä meiltä. Matkalla tutustuimme pariin lähinaapuriin, mm. taaperoon, jolla oli pää täynnä ötököitten puremia ja joka oli niin likainen, ettei kärpäsiä erottanut korvia ja silmiä peittävästä likakerroksesta. Mutta näimme myös pienen aasivauvan. Oih! Ahiija!



Pieni vauva nukkuu <3 <3 <3

Joen uomaa ja eroosiota
Klo 14 olikin suuri tapahtuma; Poikien asuntolan tupa- ja siisteystarkastus. Asiasta oli informoitu poikia perjantaina ja lauantaina koko koululla oli kova siivoustouhu menossa.
Koululla oli myös Aasi Ihanaa. Eiks ooki Ihana?




Kilpailun tuomareina toimivat pappan lisäksi naapurimme Juha ja Tallaku. Tupia on poikien puolella koululla yhteensä 15. Tarkastukseen sisältyi varsinaista komediaa, kun perimmäisten huoneiden pojat huomasivat, millaisiin asioihin tuomarit kiinnittävät huomiota. Kiireen vilkkaa he juoksivat omien huoneidensa luokse ja yrittivät raukat hyppiä tasajalkaa pyyhkiäkseen pölyjä ovenkarmien päältä yms hupaisaa. Yhdessä huoneessa oltiin niin epätoivoisia viimeisellä hetkellä, että he lätkäisivät oven kokonaan lukkoon ja meni hyvinkin useampi minuutti, kun rytkytimme ovea, kunnes he avasivat sen liioitellun ihmeissään; ”Hyvänen aika! Menikö se lukkoon?”.



Kilpailu oli äärimmäisen tiukka ja pisteiden mukaan ykkössijalle ylti kolme tupaa. Lopullinen voitto ratkesi arvalla. Voittajatuvassa oli hyvä yleinen järjestys, hyvä tuoksu, sängyt petattu viimeisen päälle, yleiseen viihtyvyyteen kiinnitetty huomiota ja lattiat ja ikkunat pesty.

Voittajajoukkueen kanssa menimme nauttimaan voitonmaljaa koulun kahvilaan, jossa kukin sai ottaa mitä ikinä halusi. Mukana meillä oli keksejä yleiseen jakoon. Suurin osa pojista otti kuumaa maitoa. Kullanmurut!







Pisteenä i:n päälle kivat naapurimme, nuoripari Takala (Juha opettaa paikallisessa Synodissa ja vaimonsa Hanna on vapaaehtoisena koulussa) oli tuonut Suomesta villasukkia, joista he ystävällisesti lahjoittivat jokaiselle pojalle sukat, oman parinsa sai myös tuomari Tallaku. Pojat olivat niin kiitollisia ja otettuja, että kyyneleet silmissä kiittelivät palkinnoista ja kantoivat ylpeinä villasukkia kaulassa kuin parastakin käätyä. :D Hieno juttu. Tämä oli tosi kiva päivä. Kilpailun jälkeen kävimme vielä opettaja-Heidin takapihan keidasta ihastelemassa teen ja omenapiirakan ryhdittämänä.